Pietarinpuistikon jalankulku- ja pyöräteiden rakentamistyöt
Pietarinpuistikon jalankulku- ja pyöräteiden rakentamistyöt etenevät. Torstaina 21.9. liikenteen sulkuja lisätään. Puutarhakadun–Raatihuoneenkadun välinen pohjoinen ajosuunta suljetaan läpikulkuliikenteeltä. Raatihuoneen–Pietarinpuistikon risteys pidetään edelleen avoinna liikenteelle. Raatihuoneenkadun–Strengberginkadun välinen pohjoisen suuntaan menevä ajokaista avataan liikenteelle lokakuun puolivälissä.
Pietarsaari uudistaa yhdistysten avustusjärjestelmää
Pietarsaaren kaupunki kehittää ja yksinkertaistaa järjestöille ja yhdistyksille myönnettävien avustusten haku- ja myöntämisprosessia. Tällä hetkellä kaupunginhallituksen alaisten määrärahojen lisäksi avustuksia jaetaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan määrärahoista. Vuodesta 2024 alkaen kaikki yhdistysavustukset myöntää kulttuuri- ja vapaa-aikajaosto ja osa kaupunginhallituksen määrärahoista tullaan siirtämään…
TIETOA LIIKENNEJÄRJESTELYISTÄ LUUTAVUORENKADUN – JAAKONKADUN RISTEYKSESSÄ
Torstaina 31. elokuuta aloitetaan kiertoliittymän rakentaminen risteyksessä Luutavuorenkatu-Jaakonkatu. Risteys suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä. Kevyt liikenne ohjataan työmaan ohi merkittyä reittiä pitkin. Luutavuorenkadun läpikulkuliikenne järjestetään Ristikarintien ja Koulukadun kautta. Työn odotetaan valmistuvan noin marraskuun puolivälissä.
Tilaajana on Pietarsaaren kaupungin kunnallistekninen osasto ja hankkeen pääurakoitsijana toimii AJ Contract Ab.
Tervetuloa kouluun!
TERVETULOA KOULUUN Lukuvuosi 2023 – 2024 alkaa maanantaina, 14. päivä elokuuta 2023 seuraavasti: Esiopetus klo 8.00 – 12.00. Esiopetuspaikat ovat: Kielikylpykoulu, Itälän koulu ja Länsinummen koulu Perusopetus ja lukio klo 9.00 – 12.00 kaikissa kouluissa. Oppilaskuljetuksista Luodosta, Pedersörestä ja Uusikaarlepyystä tiedotetaan asianosaisille. Pietarsaaren kaupungin…
Pietarsaaren kaupunki kasvaa
Pietarsaaren kaupungin asukasluku on v. 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla kasvanut 237 henkilöllä ja lähenee tavoiteltua 20000 asukasta. Kesäkuun 2023 ennakkotietojen mukaan Pietarsaaren kaupungin asukasluku on nyt 19443 henkeä. Kaupungin työllisyysaste 20-64 vuotiaiden joukossa on edelleen hyvä 75 % ja työpaikkaomavaraisuuskin (alueella…
Uimaveden laatu Kittholman uimarannalla, Pietarsaaressa
Kittholman uimarannalle Pietarsaaressa ei ole enää asetettu rajoituksia uimisen kannalta.
Lisätiedot:
Terveystarkastaja Susanne Jankens puh. 050 302 9079
Jaakon Päivät – Kunnon kansanjuhla
Tervetuloa Jaakon Päiville 16.-23.7.2023. Pietarsaaren kaupunkifestivaalia vietetään nyt 49. kerran. Luvassa on paljon nostalgiaa, hyvää musiikkia puistossa ja myös paljon uusia tapahtumia. Pietarsaaren tuntevat ajoittavat vierailunsa heinäkuun lopulle, sopivasti kaupunkifestivaali Jaakon Päivien aikaan. Kokonaisen viikon ajaksi kaupunki täyttyy elämästä ja…
Kallan Ympäristöterveyden asiakaskysely 2023
Asiakaskysely on suunnattu kaikille Pedersören, Pietarsaaren, Uudenkaarlepyyn ja Luodon asukkaille. Auta meitä kehittämään työskentelytapojamme ja toimintaamme vastaamalla kyselyssä oleviin kysymyksiin. Vastausaika on 1.7.-31.8.2023. Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/8F83A27092AFB34E (Kallan Ympäristöterveyden asiakaskysely 2023). Lisätietoa Kallanin toiminnasta löytyy Pedersöre kunnan verkkosivustolta www.pedersore.fi, kohdasta Ympäristöterveys…
Pietarsaaren Kaupungin Grafiikkateoskilpailu 2023
Tasavuosia palvelleen henkilökunnan lahjataide Pietarsaaren kaupungilla on ollut kulttuurilautakunnan aloitteesta vakiintuneena tapana jo yli 25 vuoden ajan (KH 6.5.85 § 1070) muistaa kaupungin palveluksessa 20, 30 ja 40 vuotta ollutta henkilöstöä lahjoittamalla graafinen taideteos. Teosten määrä vaihtelee vuosittain suuresti, ja…
Heinäkuussa linja-autolla Fäbodaan
Koko heinäkuun ajan Pietarsaaren ja Fäbodan välillä liikennöi linja-auto kolme kertaa päivässä, 7 pv/viikko. Linja-auton hinta on 1 €/suunta ja alle 4-vuotiaat lapset matkustavat ilmaiseksi. – Fäboda on pietarsaarelaisten kesäinen olohuone, mutta kaikilla ei ole omaa autoa tai kyytiä sinne.…